diy

Itse tehty Marimekko Unikko istuintyyny

By Annika - helmikuuta 02, 2022

Kävin tässä yksi viikonloppu Marimekon tehtaanmyymälässä, ja muuten en osaa visiittiäni kuvailla kuin että sekosin täysin. Olin nimittäin etsimässä ompelujemmaani jotain kivaa ja edullista kangasta, ja mukaan tarttuikin punaisen pinkkiä markiisi unikkokangasta, josta sain heti idean tehdä olohuoneeseen rahin  / istuintyynyn / puffin, miksi tätä haluaakaan kutsua. Järjettömän tästä jutusta tekee se, että punainen on suoraan sanottu inhokkivärini etenkin sisustuksessa, ja tässä kankaassa sitä riittää monta eri sävyä. Mutta jokin tässä kankaassa silti sytytti, joten päätin ottaa riskin. Tämän 1,5x1,4 metrin kokoisen kankaan sain 24 eurolla ja tälläkin oli ehkä jotain tekemistä valinnan kanssa sillä muut samanlaiset kankaat maksoivat 44e/metri. Eurokankaasta ostin myös 5 eurolla vetoketjun, jonka tulen laittamaan rahin pohjaan.

Tavoitekoko rahille oli 40cm korkea (sama korkeus kuin sohvalla jotta jalat voi sohvalla istuessa laittaa rahin päälle), ja leveys/syvyys 50cm sillä siihen kangas vielä riittäisi. Pienen pohdinnan jälkeen päätin että reippaiden saumavarojen kanssa tarvitsisin rahiin seuraavat kangaspalat:

  • 1kpl päällinen 55x55cm
  • 4kpl sivuosia, á 45x55cm
  • 2kpl pohjapaloja á 35x55cm (oikeastihan pohjapalojen pitäisi olla 27,5x55cm kokoisia jolloin kahdesta tulisi myös rahin leveys eli 55cm mutta vetoketjuun tulevat käänteet syövät kangasta jonkin verran joten pelasin varman päälle reippaalla saumavaralla. 

 Halusin maksimoida jäljelle jäävän kankaan määrän (jotta sen voi helpommin käyttää johonkin muuhun pienempään projektiin), joten piirsin photoshopissa alla olevan kuvan ohjeeksi kuinka minun pitäisi palat leikata. 




Piirsin palat kankaan nurjalle puolelle kuulakärkikynällä ja käytin hyödyksi Ikean 50x70cm taulukehyksiä, jotta sain viivoista varmasti suorat.



Sitten ompelemaan! Ensiksi kiinnitin pohjapalat pitkiltä sivuilta kiinni vetoketjuun.

Sitten ompelin sivupalat yksi kerrallaan pitkiltä sivuiltaan, ja kankaiden oikeat puolet vastakkain päälliseen, jolloin tuloksena oli risti

Tämän jälkeen ompelin sivujen kulmat yhteen nurjalta puolelta

Ja lopuksi kiinnitin pohjapalan paikalleen. Olin tosiaan näihin kahteen eri pohjan osaan varannut vähän liiankin hyvin saumavaraa, joten piirsin vetoketjusta kankaan molempiin reunoihin päin 27,5cm etäisyydelle viivat, jolloin lopullisen pohjapalan leveydeksi jäi sama kuin rahin sivujen pituus eli 55cm. Kiinnitin pohjapalan reunoihin sitten tuon viivan kohdalta. Muistin onneksi jättää myös vetoketjun puoliksi auki jotta päällisen pystyi kääntämään oikein päin.

Paras asia tämän rahin tekemisessä oli se että pystyin hyödyntämään kaapeissa lojuvat huonokuntoiset tekstiilit sen pehmikkeeksi. Rahin sisältä löytyy mm. puutarhatuolin pehmuste, vanha ylioppilasjuhlamekkoni, täkki, viltti sekä parin koristetyynyn sisälmykset. Tästä huolimatta tyyny ei tullut aivan täyteen, ja koska haluaisin sen olevan jämäkkä, niin lisätäytettä pitää etsiä vielä tutuilta ja naapureilta.

Pelkäsin myös ompelua etukäteen, sillä pystyin kuvittelemaan miten kokemattomissa käsissäni rahista tulisi joka sivulta aivan vino, mutta vaikkei tästä nyt aivan täydellistä tullutkaan, olen lopputulokseen kuitenkin ihan tyytyväinen.




  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments