diy

Keittiöjakkaran tuunaus

By Annika - joulukuuta 29, 2022

Tässä on viimeisin tuunauskohteeni, eli meidän navetasta löytämäni vanha keittiöjakkara. Tai oikeastaan niitä oli kaksi todella huonokuntoista jakkaraa, joista riitti materiaalia yhteen käyttökelpoiseen yksilöön.

Toisesta jakkarasta oli puuosat joskus kokonaan rikkoutuneet, ja ne oli korvattu sahatuista levyistä, mutta sen metallirunko oli ihmeen hyvässä kunnossa. Toisessa jakkarassa tilanne oli päinvastainen, eli puuosat olivat yhtä askelmaa lukuun ottamatta alkuperäiset, mutta metalliosaan oli ruoste päässyt leviämään ja olipa se jopa puhkaissut reiän yhteen kohtaan. Tästä syystä yhdistin toisesta nuo puuosat ja toisesta metallirungon yhteen. 

Minun täytyi kuitenkin vielä sahata levystä askelma yhden puuttuvan tilalle, mutta se oli helppo homma. Sitten hioin vanhoista puuosista vanhat hilseilevät lakat pois ja pesin nämä kaikki osat puhtaaksi.

Puuosissa oli jonkin verran nirhaamia, joten tasoitin ne kitillä. Sitten maalasin ne kokonaan harmaalla spraypohjamaalilla ja sen jälkeen vielä valkoisella päällysmaalilla ennen lopullista väriä, jota en vielä tässä vaiheessa ollut päättänyt.

Seuraavaksi puhdistin ruostetahraisen metallirungon sitruunaetikan ja ruokasoodan sekoituksella.


Tämän tein niin että kostutin talouspaperin tällä seoksella ja käärin ne rungon ympärille. Sen jälkeen käärin päälle vielä foliota ettei aine haihdu vaan jää metallin pintaan puhdistamaan ruosteen pois. Annoin kääreiden olla paikoillaan vuorokauden ajan jonka jälkeen otin ne pois ja pesin rungon vedellä ja pesuaineella. 



Tässä vaiheessa sain sittenkin idean päällystää puuosat palalaarista löytämälläni Marimekon markiisikankaalla joten päätin maalata rungon mustaksi, sillä se sopisi paremmin yhteen kankaan kanssa.


Pohjamaalasin jalat ensin anti-rust spraymaalilla jolla pohjasta saa todella tasaisen. Mustan pintamaalin jälkeen viimeistelin rungon lakkasprayllä.



Sitten päällystin puuosat ja maalasin ostamani valkoiset jalkatulpat mustaksi jotta ne eivät erottuisi mustaksi maalatuista jaloista.


Lopuksi ruuvasin puuosat jakkaraan kiinni ja kiinnitin jalkatulpat ja niihin vielä tassut paikoilleen pohjiin.


Rahaa projektiin kului kankaan ja jalkatulppien verran (yht. n. 7e) Kaikki muut materiaalit löytyivät valmiiksi kotoa.






















  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

2 comments

  1. hieno.miten sait navetanhajun pois?se jää yllättävän voimakkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lehmiä ei ole ollut navetassa enää viiteentoista vuoteen ja epäilen että nämä on sinne viety vasta sen jälkeen varastoon niin en näissä mitään hajua onneksi huomannut.

      Poista