Tässä pieni muodonmuutos aiheinen juttu viime kesältä. Minulla on ollut lapsuuden kodin vanhassa navetassa jo lapsesta asti askarteluhuone, ja sinä aikana en ole sitä oikeastaan vaivautunut sisustamaan, sillä tykkään että siellä on saanut touhuta vapaasti piittaamatta siisteydestä.
Viime vuoden kesälomalla oli kuitenkin tylsää, joten päätin vähän järjestellä ja somistaa huonetta uudelleen. Halusin huoneesta värikkään, mutta yhteneväisen huoneessa olevan vanhan emännänkaapin kanssa.
Tässä ennen kuvat. Töherrykset seinällä oli lapsuuden älynväläys, mutta emännän kaappiin en ole onneksi koskaan uskaltanut koskea, sillä se on äidiltäni lainassa.
Tuoreimmat huonekalut ovat opiskelijaboxiini 10 vuotta sitten ostettu pöytä ja tuolit.
Kun olin saanut raivattua huoneen roskista, tartuin maalipurkkiin ja siveltimeen, ja maalasin vanhan lipaston ja seinähyllyn kalkkimaaleilla. Seinähyllystä tuli laventelin sävyinen ja lipastosta pinkki.
0 comments