diy

DIY: Keväisen värikkäät tyynynpäälliset

By Annika - toukokuuta 09, 2022


Kaupallinen yhteistyö: Kauniste Finland Oy

Tuntuu että tänä vuonna kevättä ja kesää on saanut odottaa jo kohta ikuisuuden. Tähän täydellisesti kyllästyneenä päätin ottaa pienen varaslähdön ja vaihdoin olkkarin tyynynpäällisiä jo nyt värikkäämpiin, minkä yleensä olen tehnyt vasta kesäkuun tultua.

Uusien ostamisen sijaan hyödynsin tässä projektissa Kaunisteelta talvella saamiani Orvokki- kuvioisia kankaita, jotka väreiltään ja aiheeltaan sopivat tähän vuodenaikaan täydellisesti. Olkkarista jopa näkee suoraan parvekkeelleni, jonne olen istuttanut jo tusinan verran keltaisia ja valkoisia orvokkeja. 

Sinikuvioinen Orvokki kangas on tavallista puuvillaa ja keltainen taas pellavaa joten päällisiin tulee myös hieman kontrastia keskenään. 


Sain molemmista kankaista ommeltua yhdet 50x50cm kokoiset päälliset ja kangasta jäi vielä hieman yli seuraaviin projekteihin. Tein päälliset todella yksinkertaisella tasku-menetelmällä eli leikkasin aina yhdestä kankaasta 50x116cm mittaisen palan, käänsin sen lyhyet sivut kaksi kertaa sisäänpäin 1,5cm, käänsin kankaan kaksin kerroin jolloin lyhyet päädyt tulivat toistensa kanssa limittäin 10cm ja ompelin päällisen sivureunat umpeen. Näin saumaa ei tule tyynyihin kuin kahdelle sivulle.







 

  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments