diy

DIY: Kukkaro isotädin vanhasta pöytäliinasta

By Annika - syyskuuta 17, 2021

Ensinäkemältä ei uskoisi että kukkaroa ei ole varta vasten kirjailtu vaan ompelussa on vain käytetty valmiiksi kirjailtua pöytäliinaa
Sain vuosi sitten edesmenneen isotätini perinnönjaossa hänen vanhoja pöytäliinojaan, siis sellaisia ihanan tukevasta puuvillasta tehtyjä ja kauniisti käsin aplikoituja pöytäliinoja, joista lopulta päädyin laittamaan osan itselle talteen ja ylimääräiset antamaan eteenpäin. Mutta yksi liina oli sellainen jolle en tiennyt mitä tehdä, sillä vaikka se oli oikein nätti ja ehjä, niin ajansaatossa elämä oli jättänyt siihen jälkensä pinttyneiden kahvitahrojen muodossa. Tuntui kuitenkin ikävältä heittää se pois varsinkin kun joku oli sen tekemiseen niin paljon aikaa ja vaivaa uhrannut.

Onneksi tilanne muuttui yllättäen viime viikolla kun osallistuin Työväenopiston ompelukurssille, jossa opetettiin kehyskukkaroiden tekemistä. Olin aiemmin yrittänyt yhden tekemistä itse, mutta kaavan piirtäminen oli tuottanut sen verran vaikeuksia että koin viisaaksi mennä ammattilaisen opetettavaksi. Ensimmäisellä kerralla opettajan kertoessa kurssille hankittavista tarvikkeista hän sattui mainitsemaan että kangasta ei välttämättä tarvitsi suinkaan ostaa uutena, vaan ennemmin kannattaa miettiä olisiko kotona esimerkiksi vanhoja vaatteita tai pöytäliinoja joita voisi hyödyntää. Siinä samassa minulla välähti mielessä tämä tädin liina ja kuinka siitä varmasti tulisi oikein soma kukkaro. Lisäksi kukkaroa olisi kiva käyttää sillä se muistuttaisi hänestä. 

Seuraavalla kurssikerralla otinkin liinan mukaan ja tehtyäni ensin yhden harjoittelu-kukkaron toisella kankaalla, rohkenin toisena työnäni tekemään tämän pienen kolikkokukkaron.

Eli jos sinäkin olet kiinnostunut kokeilemaan vastaavaa, niin tässä on lista tarvittavista materiaaleista ja työkaluista sekä ohjeet työhön!

Tarvitset:

  • kangasta päälliseen sekä vuoreen
  • tukikangasta jos päällis- ja vuorikangas ovat hyvin ohuita. Tässä tapauksessa liina oli riittävän paksu joten minun ei tarvinnut käyttää tukikangasta ollenkaan
  • liimattava kukkarokehys
  • lankaa ompeluun
  • ompelukone
  • paperia ja kynä kaavan piirtämiseen
  • sakset
  • tekstiililiimaa kehyksen kiinnittämiseen
  • askartelupuikko eli jokin teräväkärkinen puikko jolla kukkaron yläreuna työnnetään kehyksen railoihin kiinni
  • nyöriä (jos kukkarokehyksen sisällä olevat railot ovat hyvin leveitä voidaan nyöriä ommella kiinni kukkaron yläreunaan koko matkalle jolloin yläreunasta tulee riittävän paksu jotta se täyttää kukkaron railon kokonaan
Ohjeet:

Työ alkaa kaavan piirtämisellä. Tässä ohjekuvia toisen ja isomman kehyskukkaron kaavan piirtämisestä josta saa toivottavasti selkeän käsityksen prosessista sillä tekniikka tässä on sama, vain kukkaron koko on eri sillä se riippuu aina käytettävän kehyksen koosta. Tämän pienemmän kukkaron kaavaprosessia en siis malttanut tunnilla kuvata, ja siitä tulikin niin suttuinen ettei siitä selvää olisikaan saanut.

Eli ensin piirsin paperille kehyksen yläreunan, itse kehystä mallina käyttäen.


Seuraavaksi piirsin pienet pisteet kehyksen yläreunan kaarien keskipisteisiin, sekä piirsin molemmista kohdista joihin kehys alhaalla päättyy, sivuille pienet levennykset. Sekä pieneen kukkaroon ja tähän isompaan laitoin leveydeksi +2cm molemmille puolille. Tämä tarkoittaa sitä että valmis leveys tulee olemaan hieman suurempi kuin kehys.


Sitten mittasin etäisyyden tuosta kehyksen alimmasta kohdasta yläreunan kaaren keskipisteeseen ja tulokseksi sain 6cm.


Käänsin viivoittimen toisinpäin ja otin lähtöpisteeksi tuon yläkaaren keskipisteen ja mittasin siitä tuon äsken saamani lukeman eli kuuden senttimetrin etäisyyden tuohon pisteeseen johon 2cm levennys päättyy.


Tämä piste on nyt kehyksen uusi alareunan merkki, ja se on todella tärkeä huomioida kukkaron ompelussa. Siksi se kannattaa merkata selkeästi kaavaan sekä kankaaseen. Selvennyksenä tämä on se kohta joka kukkarossa tulee tuon kehyksen saranan kohdalle kun kukkaro kiinnitetään kehykseen.


Tämä prosessi tehdään samalla tavalla toiseenkin reunaan.


Halusin tähän isoon kehykseen tehtävän kukkaron pituudeksi 13cm joten mittasin sen kehyksen yläreunasta alaspäin. Jotta kukkarosta tulee varmasti suora kannattaa piirtämisessä käyttää apuna vaikkapa kolmioviivainta.



Koska halusin kukkaron alareunoista hieman pyöreät piirsin nekin kaavaan niin että mittasin kulmista sekä vaaka- että pystysuoraan 1,5cm etäisyydet, ja piirsin kaaren niiden välille.





Sen jälkeen piirsin kaavaan vielä 1cm saumavarat joka puolelle. Tämän vaiheen voi halutessaan jättää tekemättä kunhan saumavarat piirtää ja leikkaa sitten suoraan kankaaseen.  Nuo ensimmäisenä piirretyt rajat toimii siis  ompeluviivana joita pitkin kukkaro ommellaan yhteen ja nekin kannattaa kankaaseen piirtää jotta kukkarosta tulee kehykseen varmasti oikean kokoinen ja mallinen.


Leikkasin kaavan paperista irti mutta jätin kulmat vielä pyöristämättä, koska jotta niistä tulisi varmasti identtiset käänsin kaavan kaksin kerroin ja leikkasin kulmat yhtä aikaa.



Sitten kaava onkin valmis.


Tässä kuva vielä tämän pikkukukkaron kaavasta jonka tein tunnilla.


Tein kaavan oikeastaan liinan ehdoilla, sillä halusin kukkaroon tulevan noita kulmissa olevia kukkia joten kukkaron kokoa rajoitti tuo liinan kulmien läheisyys. Kaavan piirtämisen jälkeen mallasin sen paikoilleen liinan nurjalle puolelle, kiinnitin maalarinteipillä ja sitten piirsin kangaskynällä kaavan ääriviivat eli saumavarat.




Leikkasin kaksi palaa päällistä ja kaksi palaa vuorta. Piirsin molempiin nurjille puolille vielä ompeluviivat sekä ne kehyksen alareunan kohdat.


Sitten asettelin vuoripalat oikeat puolet vastakkain sekä liinapalat oikeat puolet vastakkain ja ompelin molempien alareunat kiinni, eli kehyksen alareunan merkistä toiseen merkkiin asti. Vuoreen jätin pohjaan reilunkokoisen aukon josta kukkaro käännetään oikeinpäin.


Käänsin vuoresta tehdyn pussukan oikein päin ja laitoin sen liinapussukan sisään joka oli vielä käännetty nurinpäin. Nyt vuoren oikea puoli ja liinan oikeat puoli olivat pussukan sisällä vastakkain. Sitten kiinnitin niiden yläreunat toisiinsa nuppineuloilla, ja tässä kohdassa oli tärkeä varmistaa että vuoren ja pällisen kehyksen alareunan merkit varmasti olivat kohdakkain. Sitten ompelin yläreunan kiinni koko matkalta.


Seuraavaksi käänsin kukkaron oikein päin hyväksikäyttäen aukkoa jonka olin jättänyt vuoren pohjaan, ja ompelin aukon kiinni.


Ennen kehyksen kiinnittämistä silitin pussukan kokonaan jotta se olisi mahdollisimman sileä jolloin se asettuisi kehykseen tasaisesti.


Sitten kiinnitin kehyksen ja pussukan toisiinsa Prymin tekstiililiimalla yksi kukkaron puoli kerrallaan


Tässä tapauksessa yläreuna asettui kehyksen sisään oikein hyvin ja tikkua ei paljoa tarvittu survomaan sitä sisään.


Lopuksi annoin liiman kuivua noin tunnin ja valmista tuli!


Olin alun perin ajatellut käyttää vuoreen valkoista kangasta, mutta opettaja ehdotti tätä viininpunaista ruutukangasta jota hän löysi omasta kangasjemmastaan, ja olen todella iloinen että tartuin tarjoukseen. Nimittäin tämä sisäpuolen punainen luo kivasti kontrastia vaalean ulkokuoren kanssa, ja sävy myös mätsää hyvin kukissa olevan punaisen kanssa.


Pidän paljon kukkaron ulkonäöstä sillä ensinäkemältä ei arvaisi että sitä ei ole itsessään kirjailtu, vaan että kankaana on käytetty valmiiksi kirjailtua kangasta. 


Olin aluksi hieman epäileväinen miten nuo liinassa olleet suorat viivat tulisivat asettumaan kukkaroon mutta ne muodostivatkin hauskat renkulat kukkaron alakulmiin.


Hintaa projektille tuli noin 6 euroa eli kehyksen ja tekstiililiiman verran. Muut tarvikkeet omistin ennestään.

Kurssista oppineena aion ehdottomasti mennä pian taas askartelukauppaan ja ostaa sieltä toisen kehyksen, koska liinaa jäi vielä jäljelle toisen kukkaron valmistukseenkin.




























  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments