diy

DIY: Kaksi erilaista kangaskassia Sokeri-kankaasta

By Annika - huhtikuuta 05, 2022



Kaupallinen yhteistyö: Kauniste Finland Oy.

Aloittelevana ompelijana olen viime aikoina mieltynyt erityisesti kassien tekoon, sillä niiden avulla olen oppinut hyvin ompelemisen perustaitoja, ja kaiken lisäksi ne ovat myös käytännöllisiä itsellä pidettäväksi tai lahjaksi annettavaksi. Kangasvarastoni onkin huvennut niihin aika hyvin, ja tarkoituksenani oli lähteä penkomaan kangaskaupan palalaareja uusien kankaiden toivossa, kunnes ihanaksi yllätykseksi sain maaliskuun lopulla Kaunisteelta postissa setin heidän kauniita puuvilla- ja pellavakankaita, joista riittäisi ommeltavaa pitkäksi aikaa. 

Tykästyin varsinkin tähän "Sokeri" - nimiseen kankaaseen, jonka on suunnitellut Hanna Konola, ja joka on valmistettu 55% pellavasta ja 45% puuvillasta. Tätä kangasta sain n. 50x150 kokoisen palan, josta aluksi mietin että voisin mainiosti ommella yhden kassin ja yhden keittiöpyyhkeen, kunnes sain idean käyttää kassiin myös kangasvarastossani lojunutta pienehköä mustaa keinonahkapalaa, sillä halusin kokeilla vähän erilaisen kangaskassin ompelua kuin tavallisesti.

Tässä kassissa pohja tulisikin tuosta keinonahkasta ja yläosa Sokeri-kankaasta, jolloin ne loisivat hieman kontrastia keskenään. Tämän avulla saisin myös jäljelle jäävästä Sokeri- kankaasta tehtyä vielä toisen kassin, johon kassiosa tulisi Sokerista, mutta hihnat jemmassani olevasta tavallisesta valkoisesta pellavakankaasta. Eli näin saisin kaksi vähän erilaista kassia samalla kerralla!

Mustaa keinonahkaa oli sen verran jäljellä että sain leikattua siitä vähän päälle 35cm leveän ja 20cm korkean yhtenäisen palan, ja Sokeri-kankaasta leikkasin 2kpl 35cm leveää ja 25cm korkeaa palaa yläosaan, sekä 24x40cm palan hihnoihin (=yhteen hihnaan menee 12x40 cm kangasta). 

Toiseen kassiin jäi näin ollen Sokeri-kankaasta jäljelle 2kpl 45 x 50 cm kokoista palaa kassiosaan, ja valkoisesta pellavakankaasta leikkasin hihnoihin 24x40 palan. 

Ensin ompelin molempien kassien hihnat niin, että käänsin palat molemmilta pitkiltä sivuiltaan sisäänpäin 3cm ja sen jälkeen taitoin palan kaksin kerroin ja ompelin kiinni. Näin aina yhden hihnan kooksi jäi 3cm x 40cm.

Nahkapohjaisen kassin kanssa tein niin, että ompelin keinonahkakankaan kahden Sokeri-kankaan väliin (35cm pituiselta puolelta eli kassin leveyspuolelta), jolloin ne muodostivat yhtenäisen 35 x 70cm kokoisen palan. Siten käänsin sen kaksin kerroin oikeat puolet vastakkain, ja ompelin sivut umpeen. 

Sitten leikkasin ylijääneen nahkakankaan reunat pois.

Halusin tästä laukusta kirjekuorimaisen, joten en ommellut pohjaan syvyyttä. Lopuksi ompelin kassin ylätaitteen kääntämällä kankaan ensin 1cm ja sitten 2cm sisäänpäin ja sujauttamalla taitteen väliin hihnojen päädyt.

Näin kassista tuli sivun saumavarojen ja yläkäänteiden jälkeen n. 34cm leveä ja 32cm korkea.

Toisen kassin ompelin niin, että asetin kassi-osan oikeat puolet vastakkain, ompelin sivut ja pohjan kiinni, ompelin pohjan syvyydeksi kulmat nipistäen 9cm, ja käänsin kassin yläosan kaksi kertaa sisäänpäin 2cm niin että hihnat tuli tähänkin kiinni tuonne taitteen sisään. Tästä kassista tuli n. 43cm leveä ja 41cm korkea. Tähän kassiin laitoin myös tuon kankaan toisin päin jolloin kuvio on ylösalaisin, mikä on mielestäni oikein hauska näinkin.

Kaunisteen kangasvalikoiman löytää heidän nettisivuiltaan täältä, ja lisätietoa kankaiden valmistuksesta täältä.



  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments