DIY: Vintage/boheemit ruukut

By Annika - huhtikuuta 16, 2022


Vanhojen ruukkujen kunnostus-urakka on lopulta valmis,  sillä viimeinenkin sai tänään pintaansa uuden ilmeen. Itse asiassa sain mielestäni niinkin kivan tuunausidean, että nähdessäni kirpparilla toisen samanmallisen ruukun otin senkin samalla työn alle.



Kasa vanhoja töhryisiä ruukkuja jotka päätin viime kesänä viimein kunnostaa käyttöön

Maalasin ensin molemmat saven väriset ruukut spraymaalilla valkoisiksi, mutta päätinkin sen jälkeen että haluan niiden pinnasta rosoisemmat, joten maalasin ne uudelleen soodamaalilla eli ruokasoodan ja akryylimaalin yhdistelmällä. 

Koska akryylimaali jätti pinnan kiiltäväksi, suhautin päälle vielä matan spraymaalipinnan. Ruukuista sain vanhan näköiset hiomalla niiden reunoja hiomapaperilla, jolloin savipinta tuli näkyville. Tämän jälkeen ruukut olivat valmiit koristeltaviksi.

Koska nämä ruukut olivat hieman muodokkaammat kuin muut ruukkuni, halusin näihin sellaista ns. koristeellista vintage/boheemia fiilistä. Sen sain aikaan helposti näillä sinivalkoisilla serveteillä, joissa oli lintujen ja kasvien kuvia, ja jotka kiinnitin decoupage menetelmällä ruukkuihin.

Decoupagessa servetistä irtileikatut kuviot kiinnitetään ruukuun, esim. tällä ModgePodge-aineella tai hommaan käy myös hyvin Erikeeperin ja veden sekoitus. Kuvioita ei kannata välttämättä leikata irti saksilla, vaan reunat naamioituvat paremmin ruukun pintaan jos niiden reunat ovat rosoiset, joten rajasin kuviot irti servetistä Tigerista ostetulla vedellä täytettävällä pensselillä. Kun kuvion rajat on kosteat, kuviot voi sen jälkeen helposti repiä irti muusta servetistä, sillä vesi on tehnyt paperista pehmeää. 

ModgePodgea sivellaan ensin ruukun pintaan siveltimellä, ja sitten kuvio asetetaan varovasti siihen kiinni ja painellaan sileäksi. Helpoiten tämä onnistuu kiinnittämällä yksi kuvion reuna ensin ruukkun kiinni, ja sitten, kuten tapettia asennettaessa, servettiä pidetään hellävaroen toisella kädellä tiukkana ja toisella kädellä servetin pinta painetaan kättä kuvion päällä liu'uttaen ruukkuun kiinni. Liu'utettavan käden päälle kannattaa laittaa esim. mingrip pussi, jonka sileä pinta saa kuvion asettumaan tasaisesti. Tässä vaiheessa pitää olla myös hyvin varovainen, sillä servetti repeilee helposti märkänä ja lisäksi rmyös ryppyyntyy herkästi.

Koska ruukun pinta oli valmiiksi tarkoituksella rosoinen, pienet rypyt kuvioissa eivät haittaa.

Kun kaikki halutut kuviot oli lisätty annoin ruukkujen kuivua noin vuorokauden jonka jälkeen tein ruukun pinnasta vesitiiviin lakkaamalla sen kellastumattomalla akryylilakalla. Myös Modge Podgea voi käyttää hyvin tähän vaiheeseen.  Myös ruukun sisäpuoli kannattaa tehdä vesitiiviksi jottei kasveja kastellessa lika ja vesi imeydy ruukkuun ja sottaa ulkopuolella olevaa koristelua. 







  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

1 comments