Kirppislöytö: Arabian Pomona lautaset

By Annika - elokuuta 18, 2022


Osallistuin viime viikonloppuna lapsuuden kotini paikkakunnan pieneen kirpputoritapahtumaan myyjän roolissa joka ei suinkaan estänyt minua kiertämästä ostoaikeissa muiden myyjien pöytiä. Yhdestä niistä bongasinkin nämä Arabian Pomona sarjan Mansikka aiheiset 19,5cm halkaisijaltaan olevat salaatti-/leipälautaset vain 3e per kappale. Lautasia oli viisi eli ne maksoivat yhteensä 15 euroa. (Ansaitsin oman tavaran myynnillä viitisen kymppiä, joten voittoa jäi tapahtumasta sentään käteen)


Nämä oli minusta niin ihanan kesäiset ja minulta löytyy ennestään yksi äidiltä saatu Englannissa valmistettu mansikka-aiheinen piirakka lautanen ja lapio, joten nämä lautaset olivat kiva lisä tähän mansikka -teemaan. 

Näissä kaikissa näkyi hieman ajan tuomaa kulumaa (normaalia, sillä ovathan nämä melkein jo 50 vuotta vanhat) näkyvimpänä oli hiusnaarmut joita oli kerääntynyt lautasten pintaan jotka olivat liasta värjäytyneet tummiksi. Tiesin kuitenkin että saisin lautasista vielä kiiltävän valkoiset kotikonstein, joten en antanut sen haitata ostopäätöstä. 


Kotona annoin sitten näiden liota muutaman tunnin kuumassa vedessä johon ripottelin puoli purkkia  ruokasoodaa. Sen jälkeen hinkkasin astiat puhtaaksi Universal Stonen savisaippuaan kostutetulla sienellä.





Muutamia lasitteen alle syntyneitä pilkkuja en saanut pois mutta lautasten yleisilme siistiytyi tästä huolimatta huomattavasti. 

Haluaisin näihin vielä mukit mutta koska tämä sarja on ilmeisesti aika harvinainen niitä on vaikea löytää ja jos joku niitä myykin, ovat ne sitten aika kalliita (Laatutavaran sivulla kappalehinta oli 69e!). Vaihtoehtona on siksi ostaa jotkut muut näihin sopivat mukit


  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments