DIY Elokuun varjot pellavakangaskassi ja -kukkarot

By Annika - elokuuta 14, 2022

Pääsin taas pitkästä aikaa penkomaan Marimekon tehtaanmyymälän palakangas-laaria ja sieltä löytyi useampi pala tätä kaunista Elokuun varjot pellavakangasta. Jokapäiväisessä käytössä oleva Marimekon logokassi kun alkaa olla aika kulahtanut halusin tehdä tästä sille korvikkeen. 

Jäljelle jääneistä kankaasta tein kukkaroita ja penaaleita jotka menevät lahja-jemmaani kunnes sopivat saajat ilmaantuvat. Kukkaroihin/penaaleihin ostin myös Eurokankaasta vihreää puuvillakangasta vuoreksi. Laukun tein vuorettomana koska vihreä kangas löytyi palalaarista ja sitä ei ollut tarpeeksi laukun kokoon nähden.


Halusin tehdä kassista samankokoisen ja mallisen kuin logokassista (45x45cm) ja siihen kangas onneksi riittikin. Leikkasin kankaasta kaksi 47 x 52 cm (tässä huomioitu saumavarat ja yläosan käännös) ja ompelin ne kiinni kaikilta sivuilta paitsi yläosasta.


Toisesta ostamastani kangaspalasta sain leikattua hihnapalat jotka olivat molemmat n. 8 x 50cm. Taitoin niiden pitkät sivut ensin sentin sisäänpäin ja sitten päällekkäin jolloin hihnohjen leveydeksi tuli 3cm.


Kassin ollessa vielä nurinpiäin, kääsin suun sisäänpäin kaksi kertaa 3cm, pujotin hihnat n. 15cm päihin reunoista (eli hihnojen päiden väliin jää myös 15cm koska 15 x 3 = 45cm) ja ompelin yläreunan kiinni sekä myös neliöt hihnojen päihin jotta ne jaksavat kantaa raskaampaakin kuormaa.


Palasta josta olin leikannut hihnat riitti vielä kahteen 14cm leveään kukkaroon ja kahteen 18cm leveään penaaliin. Piirsin niille kaavat (ohjeet kaavan tekoon löytyy tästä postauksestani)


Sitten leikkasin päälliskankaasta jokaiseen kukkaroon/penaaliin kaksi osaa


Ja vuoresta myös kaksi osaa per penaali/kukkaro.


Kaavoihin en ollut jättänyt saumavaroja joten leikkasin ne kankaaseen. Tämän jälkeen ompelin päälliskankaat oikeat puolet vastakkain yhteen.


Ja samallalailla myös vuoriosat mutta jätin kukkaron oikeinpäin kääntämistä varten sivuun pienen reiän.


Sitten käänsin vuoren oikein päin ja pujotin nurinpäin käännettynä olevan päällisosan sisään. Asetin suuaukot tarkasti vastakkain ja kiinnitin palaset toisiinsa nuppineuloilla.


Käänsin työn oikeinpäin 


Ja ompelin reiän umpeen.


Sitten silitin pussukan ja varsinkin suuaikon reunat huolellisesti jotta ne sujahtavat sulavasti kehyksien railojen sisään. Lopuksi pursotin kangasliimaa uriin ja työnsin varovaisesti molemmat suuaukon reunat niiden sisään. Kankaat olivat onneksi niin paksut että ne kiinnittyivät tukevasti sisään. Apuna työntämisessä käytin neulepuikkoa.


Tässä valmiit tuotokset




Ja tässä toiselta puolelta kuvattuna













  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

0 comments