
Kun lautanen oli pilkottu, liimasin mdf levyyn reunukset vaaleista marmorimosaiikkipaloista. Se antaisi aluselle ryhdikkäämmän ilmeen ja samalla alusen reunoihin ei tulisi mitään teräviä reunoja tosin kuin lautasen paloista. (levyn piirustuksesta päätellen olin näköjään joskus suunnitellut tekeväni siihen lintu-aiheisen mosaiikkityön mutta se oli sitten jäänyt toteuttamatta...)
Sitten aloin sommittelemaan paloja levyyn. Laitoin reunimmaisiksi paloja jotka olin leikannut lautasen reunalta koska siinä oli yhtenäinen lilan värinen kehys. Muiden palojen sommittelussa kiinnitin lähinnä huomioita siihen miten erikokoiset ja muotoiset palat saisi nätimmin liitettyä yhteen.
Ja koska nälkä kasvaa syödessä, päätin tehdä myös varsinaiseen kotiinikin uudet aluset kun löysin kirppikseltä muutamalla eurolla kauniita ikean sinivalkoisia lautasia. Ne tulisivat sopimaan keittiöni 50-luvun tyylin sisustukseen täydellisesti.
Koska näiden ikean lautasten taustaväri oli kirkkaan valkoinen, käytin sinisten alusten reunoihin valkoisia mosaiikkipaloja beigen väristen sijaan.
Näistä sinisistä lautasista riitti kahteen pieneen pannunaluseen ja yhteen isoon.
Löysin samoja Ikean lautasia toiselta kirppikseltä myös vihreinä, ja niistä päätin tehdä yhden ison alusen Fasaani alusen pariksi. Tästä syystä toisin kuin sinisten alusten kanssa, laitoin siihen reunaksi noita beigen värisiä mosaiikkipaloja.
0 comments