diy

DIY Retro Ompelukoneen huppu

By Annika - lokakuuta 11, 2022

 


Tällä viikolla sain valmiiksi kauan ompelulistallani olleen uuden hupun ompelukoneelleni. Ostaessani sen mukana oli kyllä tullut ohut muovinen huppu mutta se oli muutamassa vuodessa päätynyt aika kehnoon kuntoon. Siihen oli tullut mm. reikiä ja likaa ja materiaalina ohut muovi ei ollut houkuttelevimmasta päästä. 


Projektia oli kuitenkin viivästyttänyt kankaan puute, sillä halusin hupusta mahdollisimman värikkään ja retron näköisen. Vähän aika sitten minua kuitenkin onnisti sillä löysin Fidasta muutamalla eurolla vanhan n. 60-70-luvulta olevan tyynyliinan joka sopi ulkonäkönsä lisäksi kooltaan tähän tarkoitukseen loistavasti.


Olisin saanut hupusta paremmin istuvamman jos olisin leikannut kaikki viisi sivua erikseen irti kankaasta ja ommellut toisiinsa laatikon muotoon, mutta menin tässä projektissa enemmän fiilispohjalta joten ompelin hupun suoraan vain tästä yhdestä palasta. Näin myös kangas tuli hyödynnettyä enemmän eikä hävikkiä juurikaan syntynyt.

Aloitin siis ensin leikkaamalla tyynystä pois nauhat sekä purin sivusaumat, jolloin kankaan sai levitettyä kokonaan auki. Sitten käänsin kankaan kaksin kerroin pitkiltä sivuilta ja oikeat puolet vastakkain, jonka jälkeen ompelin nämä kaksi reunaa kiinni.


Asetin hupun nurinpäin käännettynä ompelukoneen päälle ja ompelin hupun yläpään sivukäänteet taittamalla pohjasauman ja sivusauman vastakkain kolmion muotoon ja ompelemalla käänteen kiinni 10cm kolmion kärjestä mitattuna (eli kolmion pohjan leveydeksi tuli 20cm joka ommeltiin kiinni)



Sitten asetin hupun nurinpäin käännettynä taas ompelukoneen päälle ja taitoin pohjan reunat kaksikertaa sisäänpäin sen verran että hupun reuna tuli suunnilleen ompelukoneen pohjan kohdalle ja ompelin käänteen kiinni. Sitten päättelin langan päät ja leikkasin ylimääräisen kankaan kolmioista pois ja valmista tuli.


En ommellut hupun päälle reikää ompelukoneen kahvalle, sillä vanhassa hupussa ollut reikä oli sen verran ärsyttävä kun siitä meni aina pölyä hupun sisälle. Ompelukoneen kahvan saa kuitenkin hyvin käännettyä ylös hupun läpi ja kannettua siitä myös.













  • Share:

Suositeltuja kirjoituksia

2 comments